|
|
|
| UUSI SUOMI, UUSI SDP |
Uusi Suomi
Suomi on muuttunut. Politiikan on muututtava sen mukana. Uusi Suomi on monikulttuurisempi, kaupunkilaisempi, ikääntyneempi, kansainvälisempi ja kouluttautuneempi. Kaikki tämä asettaa haasteita politiikan teolle ja puolueille. Politiikan on tultava lähemmäs ihmisten muuttunutta arkea. Vanhat vastaukset eivät enää päde uusiin kysymyksiin. Minun SDP:ni vastaa ilmastonmuutoksen, globalisaation, ikääntymisen ja rakennemuutoksen asettamiin haasteisiin. Minulla on visio siitä, millainen on tulevaisuuden Suomi.
Minulla on visio sivistys-Suomesta, joka kasvattaa jokaisen lapsensa, joka kouluttaa jokaisen nuorensa ja joka luo osaamisella uutta työtä jokaiselle. Ensi töiksemme meidän tulee laatia koulupudokkuuden poisto-ohjelma ja tutkimusrahoituksen "tulevaisuuspaketti", jotta Suomessa riittää työntekijöitä ja jotta suomalainen työ pärjää kansainvälisessä kilpailussa.
Minulla on visio hyvinvointi-Suomesta, joka kantaa todellisen yhteisvastuun lapsista, vanhuksista, sairaista ja köyhistä. Meille hyvinvointivaltio ei ole sitä, että valtio voi hyvin ja ihmiset huonosti. Meidän tulee laatia esitys oikeudenmukaisesta verouudistuksesta, joka kannustaa meitä kaikkia työhön mutta turvaa ikääntyvän väestömme hoiva- ja terveyspalvelut. Meillä veronmaksajilla tulee olla "kuluttajansuoja", joka takaa veroille vastineeksi laadukkaat arjen palvelut. Meidän tulee myös pitää ääntä lapsiperheiden ja eläkeläisten vähimmäisturvan päivittävästä "köyhyyspaketista".
Minulla on visio ympäristö-Suomesta, joka siirtyy mallioppilaana ilmastoystävälliseen energiaan ja joka ohjaa ihmisiä energian säästämiseen. Uusiutuvan energian nousu tarvitsee valtion tukea niin tutkimukseen kuin investointeihinkin. Itse lähtisin kasvattamaan uutta sukupolvea energian säästäjiksi tekemälle joukkoliikenteen maksuttomaksi alle 16-vuotiaille.
Minulla on visio EU-Suomesta, joka ajattelee globaalisti ja osallistuu aktiivisesti vaikuttamiseen EU:n kautta. EU:n tulee vahvistaa globalisaation hallintaa ja tiivistää ilmastoyhteistyötä erityisesti Yhdysvaltojen, Venäjän ja Aasian suurvaltojen kanssa. Suomi ei saa jäädä maailman ongelmissa sivustaseuraajaksi, vaan sen on kannettava omaa vastuunsa kriisien hallinnasta ja rauhanrakentamisesta kehitysyhteistyön keinoin.
Uusi SDP
SDP on arvopuolue, joka kokoaa erilaisia ihmisiä yhteisen aatteen ympärille. Me emme ole jonkin eturyhmän asialla, vaan ihmisten tasa-arvon asialla ja heikomman puolella. Tämän päivän työväkeä ovat palkansaajat duunareista toimihenkilöihin, mutta myös opiskelijoista pienyrittäjiin.
SDP:n arvopohjaa kuvaa erinomaisesti tunnuksemme "Reilu Suomi". Aatteemme ydin on se, että jokaisella on paikkansa yhteisössä - niin perheessä, koulussa, työpaikalla, kunnassa kuin isänmaassakin.
Arvopuolueen brändi on SDP:lle tärkeä, mutta se ei riitä. Ihmiset tuntevat arvopohjamme, mutta se ei riitä luottamukseen. SDP:tä tulee kehittää Suomen johtavaksi tulevaisuuspuolueeksi. Se tarkoittaa sitä, että SDP:n tulee näyttää Suomelle suuntaa.
Uusi Suomi tarvitsee uutta SDP:tä. Puoluerakenteemme on luotu täysin erilaiseen yhteiskuntaan, kuin 2000-luvun Suomeen. Tietoyhteiskunta asettaa muutospaineita myös puolueille. Kilpailemme kansalaisjärjestöjen ja nukkuvien puolueen kanssa. Muuttunut yhteiskunta tarvitsee kansalaispuolueen, jossa on ovet auki kiinnostuneita varten ja jokaisella halukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa.
Uusi SDP tarjoaa jokaiselle väylän osallistua hänen oman kiinnostuksensa mukaan. Rakenteet eivät ole tärkeitä, vaan ihmiset, jotka haluavat tulla osaksi sosialidemokraattista liikettä.
Uusi SDP on avoin uudistuksille. Puolueemme ensimmäinen reaktio uusiin avauksiin ei jatkossa saa olla ei, vaan miksi ei. On mietittävä tarkkaan, mitkä toimintatapamme ovat oikeasti toimivia, ja mistä pidetään kiinni pelkästään tottumuksen takia. Uudistuminen ei tarkoita perinteiden hylkäämistä; niiden pohjalta on hyvä rakentaa menestyvää konseptia.
Osallistuminen ei monelle tarkoita enää kuukausikokouksissa istumista vaan mielipiteitä ilmaistaan reaaliajassa netissä. Puolueen palautekanavien on oltava koko ajan auki - uusi SDP on koko ajan on-line. Kokouksista ei silti luovuta, niistä tehdään houkuttelevampia.
Uusi SDP kysyy jäsenistön kantaa niistä tärkeimmistä kysymyksistä, joihin puolueen tulisi suunnata pääosa ajastaan ja energiastaan. Puolueen ohjelmatyötä pitää avata ja laajentaa. |
|
|
|
Web design: St. Hurmos
|